Avaimet onnistuneeseen puukauppaan

Avaimet onnistuneeseen puukauppaan

On tullut aika tehdä puukauppaa. Soitto tutulle ostomiehelle ja nimet paperiin. Ostomies vakuuttelee hintojen olevan päivän kärkihinnat jopa ylikin, samalla kertoen kauppakirjan ehtojen olevan kaikilla samat. Sitten puhutaankin jo sujuvasti säästä ja Trumpin kampauksesta. Illan pimeinä tunteina mieleen tuleekin, onko ostajissa todella eroa ja mahtoiko se hinta kuitenkaan olla se päivän korkein? 

Puukauppa ja saatu kantorahatulo määrittää vuosikymmenten työn kannattavuuden ja siksi puukaupassa ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Aina puukauppaa tehdessä kannattaa pyytää tarjous kaikilta alueen puunostajilta ja vertailla tarjouksia kriittisesti. Onko arvioitu hakkuumäärä kaikilla sama, mitkä on sallitut tukkien pituudet ja entäs se läpimitta? Onko johonkin yhtiöön sitouduttu kun sinne on aina myyty ja saako jostain vielä niitä plussapisteitäkin? 

Monesti kuulee väheksyttävän tukin katkonnan vaikutusta puukaupan lopputulokseen. Tukin hinta kuitupuuhun nähden on noin kolminkertainen, eli ei ole ollenkaan yhdentekevää, kertyykö tukkia 60% vai 70% puukaupan kokonaismäärästä. Harvennuksilla katkonnan vaikutus korostuu entisestään, koska poistettavan puun potentiaalinen tukkiosuus on pienempi ja todennäköisesti laadultaan heikompi kuin avohakkuulla. Kärjistetysti voidaan olla tilanteessa, jossa jokin ostaja ei löydä tukkia ollenkaan ja toinen merkittäviä määriä. Tukin katkonnan onnistumisen pystyy todentamaan käymällä leimikolla hakkuun aikana ja tutkimalla tukkilistoja hakkuun jälkeen. Ostajissa on eroja myös tukkilistojen suhteen. Jotkut toimijat toimittavat sen pyytämättä ja toisilta sen saaminen on kiven alla.  

Tehtäessä puukauppaa Metsänhoitoyhdistyksen kautta valtakirjakaupalla kaikki edellä mainitut huolet saa ulkoistettua jonkun muun päänvaivaksi. Metsänhoitoyhdistys ja MTK seuraa raakapuun hintakehitystä viikoittain, joten hintatietous on ajantasaista. Tarjousvertailussa tukin katkonnan vaikutus pystytään ottamaan huomioon, kun käytössä on katkontatietoja. Katkontatiedot kerätään kaikista metsänhoitoyhdistyksen kautta kulkevista kaupoista ja niiden pohjalta voidaan arvioida kuinka paljon kukin ostaja on saanut vastaavanlaisesta leimikosta tukkia. Korjuuta käydään valvomassa maastossa ja mittausasiakirjoihin perehdytään hakkuun jälkeen. Puukaupan hoitamisesta koituva kustannus on aina pienempi, kuin saamatta jäävä tulovirta päädyttäessä leimikon rakenteelle epäsopivaan ostajaan. Kaiken lisäksi metsäasiantuntijan pöydän kautta kulkee niin monta puukauppaa vuodessa, että paperilla lukematonta hiljaista tieto kertyy vääjäämättä. 

Santtu Råberg

Metsäasiantuntija 

MHY Karhu

Hyvä metsänarvio on hintansa väärti

Eräänä talviaamuna poiketessani tutussa kahviossa, paikallinen parlamenttiväki tiedusteli matkani suuntaa ja tehtävää. Kerroin meneväni  lumesta huolimatta tekemään perustyötäni, metsänarviota, johon jouduin myös selvittämään työn keskimääräistä hintaa. ”Kyllä on kallista latua” oli kommentti.

Mikä siinä arviossa sitten oikein maksaa?

Metsän arviointi on vastuullista työtä, jossa työn lopputuloksella on vaikutusta moneen asiaan ja osapuoleen. Siitä määräytyy erilaisten veroseuraamusten suuruus esimerkiksi perintöverotuksessa, erilaisissa osituksissa ja jaoissa toteutuu oikeudenmukaisuus kaikille osallisille ja tilojen vaihtaessa omistajaa kaupan kautta hyvä arvio on myös ostajan ja myyjän etu.

Metsänarvioinnissa on kolme tärkeää työvaihetta, jotka kaikki kannattaa tehdä pieteetillä: valmisteleva sisätyö, maastotallentimen kanssa tehtävä maastotyö tiedonkeruineen  ja huolellinen arvion koostaminen sisätyönä.

Valmistelevassa vaiheessa hyödynnetään olemassa olevaa aineistoa, erilaista ilmakuvaus- laserkeilausaineistoa, mitä metsänhoitoyhdistyksellä on uuden ohjelmiston ansiosta käytössä monessa eri muodossa.

Maastossa kuluu suurin osa ajasta ja työ on yksinäistä ja keskittymistäkin vaativaa mittaus- ja tietojenkeruutyötä puustosta, maapohjasta ja myös tärkeistä suojeltavista elinympäristö- ja monimuotoisuuskohteista. Rumia sanojakin pääsee usein suusta, sillä Suomen luonto tarjoilee joka vuodenaikaan erilaisia yllätyksiä työn sujuvuuteen: maasto voi olla hyvin hidaskulkuista, ryteikköistä,  upottavaa, yllättävä laskuoja  vaatiikin monen kilometrin kiertolenkin, hirvikärpäset hyökkävät syyskaudella ja sitten tietenkin sääolosuhteet kovine pakkasineen, umpihankineen tai helteineen.

Konttorilla maastossa kerätystä aineistosta koostetaan arvio asiakkaan tarpeen vaatimassa laajuudessa.

Maastossa kootut tiedot ovat meillä tallessa ja aineistoa voi hyödyntää enemmänkin kuin vain arvion verran. Usein pienellä lisähinnalla tehdään esimerkiksi sukupolvenvaihdoksessa nuorelle polvelle metsäsuunnitelma avuksi metsänhoitoon.

Metsänarvio on aina maanomistajan omaisuutta, eikä sitä luovuteta muille. Samoin metsän arviointiin tarvitaan aina maanomistajan lupa, eli ilman lupaa ei voi mennä arviomielessä kenenkään metsiä kuusailemaan, vaikka palsta olisi ostomielessä kiinnostava.

Metsänarvioinnissa pätee täydellisesti se, että halvalla ei saa hyvää.

Tuula Urvikko

metsäasiantuntija

Mhy Karhu 

Pellon metsitys

Peltojen ja peltoheittojen, varsinkin viljelyn ulkopuolella olevien metsitys on nostanut päätään useiden vuosien jälkeen. Maatalouden rakennemuutos ohjaa metsittämään pieniä ja vajaatuottoisia peltoja.

Metsittämisen onnistuminen vaatii useita työlajeja aina ravinnetäydennyksistä heinikon torjuntaan ja uudisalan raivuuseen. Peltojen luontaisesti runsas pintakasvillisuus ja ravinnetalouden epätasapainot mutkistavat usein työtä.

Kuten normaalisti metsää uudistaessa, on vesitalouden järjestely ja istutusmättäiden aikaansaaminen tärkeää. Pellon piiriojien ja sarkaojien kunnostamisen ohella voidaan tarvittaessa väleihin kaivaa navero-ojia lisämättäiden saamiseksi. Taimen istuttaminen mättäälle on paras vaihtoehto, jolloin lämpöolot ovat taimelle hyvät. Taimi on näin ylempänä ympäröivää aluetta ja paljas kivennäismaa suojaa pidempään heinittymiseltä.

Alueelle sopivan puulajin valinnassa on huomioitava esimerkiksi hirvieläimet. Istutusta seuraavina vuosina on varauduttava heinäysurakkaan. Voimakas heinittyminen tukehduttaa taimet ja käsissä on entistä huonompi pelto.

Pellon metsittäminen voi kuulostaa hankalalta kaikkine työvaiheineen, mutta onhan sen jälkeen hieno katsella taimikon kasvua.

Kuvassa pelto, joka on metsitetty lehtikuuselle ja rauduskoivulle.

Matti Lahti

Oma hiilinielu

Minä ajelen isolla nelivetodieselillä surutta sen, mikä on tarpeen. Lentelen sekä huvikseni että tarpeen vuoksi niin paljon kuin aikaa ja rahaa on käytössä. Aiheutuvat hiilipäästöt kuittautuvat monin kerroin omiin metsiini puuston kasvun sitomina. Siinä sitoutuu myös muiden perheenjäsenten päästöt ja itse asiassa aika monen muunkin. Voisiko noin ajatella? Ja sanoa metsää omistamattomille, että keksikää omat tapanne päästä eroon aiheuttamastanne rasituksesta maapallolle.


Hiilitasetta kai seurataan lähinnä koko valtakunnan tasolla kokonaispäästö- ja sidontamäärillä sekä henkilökohtaistetaan keskiarvoluvuilla. Oikein vai väärin – vai ainoa tapa, johon pystytään? Ja enemmän tai vähemmän teoreettistakin seuranta taitaa olla. Hyvä kuitenkin, että pyritään selvittämään oma osuutemme maailman mitassa valtavassa kokonaisuudessa. Lopulta emme kuitenkaan voi saada aikaan muutosta kuin omassa toiminnassamme. Vaikuttaa pitää muidenkin tekemisiin, mutta eivät ne muissa maissa meidän päätöksiämme noudata.

En nyt taida lähteä syvemmin osallistumaan metsien käyttöä koskevaan keskusteluun, siis päästönäkökulmasta. Toteanpa vain, että aika tarkoitushakuiselta vaikuttaa metsien käytön rajoittajien tapa valita vaikutusten seurantaan lyhyt ajanjakso, joka sattuu sopimaan omaan ideologiaan. Kun puhumme koko maapallon tulevaisuudesta, on parin vuosikymmenen ajanjakso toivottavasti aika pieni, eli pallolla lienee tulevaisuutta vielä aika pitkään.

Koko sen ajan, joka yhteiskunnassa on käyty luonnonsuojelukeskustelua, näyttää sama ilmiö olleen vallalla. Puhun kyvyttömyydestä nähdä ajan roolia kehityksessä.

Luonnon kehityksessä mikään ei ole pysyvää, vain jatkuva muutos.

Sama tosin koskee muutakin elämää. Vähän näyttää olevan niitä, jotka ymmärtävät, että aika on keskeinen ulottuvuus kaikessa tapahtuvassa.

Joka tapauksessa vain aktiivinen metsien käyttö johtaa optimaaliseen hiilensidontaan. Hakkuiden ja hoidon vähentäminen johtaa tilanteeseen, jossa suurten metsäalueiden Venäjä ja Kanada ovat jo tällä hetkellä. Erilaiset tuhot ja metsien huono kasvu ovat tehneet metsistä päästölähteitä. Hiiltä siis vapautuu enemmän palamalla ja lahoamalla, kuin kasvu sitoo. Eikä tämä ole teoriaa. Meilläkin on mahdollista päätyä samaan, jos oikein hölmösti toimitaan seuraava vuosisata.

Palataanko kuitenkin omistamieni metsien hiilensidontaan. Sillä näyttää olevan aika tavalla arvoa jo nykyhetkellä, ja ilmeisesti arvo on vain kasvamaan päin. Tämä yksityisen omaisuuteni ominaisuus on nyt mukana laskennassa suomalaisten yhteisessä hiilitaseessa. Mitä suurempi kasvu eli sidonta on, sen parempi koko Suomen ja maailman kannalta. Vastuullisesti toimivana kansalaisena tämä tuntuu hyvältä. Saanko silti kysyä, mitä muut tekevät? Ja jos teen jotakin jonkun toisen puolesta, niin onko se talkootyötä?

Viime aikoina on keskusteluun nostettu ajatus maksaa metsänomistajalle hiilensidonnasta. Ajatus on varsin tuore, eikä vielä kovin konkreettisia tai valmiita malleja ole tainnut syntyä siitä, miten se toteutuisi. Kuka maksaa, ja mistä tulevalla rahalla? Itse en ole tottunut jakamaan rahaa, jota ei ole. Olisi siis synnytettävä jokin rahoitustapa, joka synnyttää pääomaa, jolla hiilensidonnasta voidaan palkita.

Ainakin sellainen ajatus on ollut julkisuudessa, että metsänomistajia kannustettaisiin kiertoajan pidentämiseen.

Maksettaisiin siis päätehakkuun myöhentämisestä. Päätehakkuupuustot kasvaisivat, todennäköisesti tukkiosuus myös kasvaisi ja mahdollistaisi entistä enemmän pitkäaikaisesti hiiltä sitovaa puunkäyttöä eli mekaanista puunjalostusta mm. rakennuksiin. Hyvä metsänhoito silti turvaisi kuiduttavan metsäteollisuuden puunsaannin jatkuvilla harvennuksilla ja kasvavilla päätehakkuun saannoilla.

Mutta riittääkö tämä? Edelleen kyseessä on jatkuva, kaikkien kaipaama hiilensidonta. Päästöjen tuottajat ostavat päästöoikeuksia – käyttävät siihen siis oikeaa rahaa. Akselin toinen pää olisi siis luonnollinen korvauksen saaja.

En varsinaisesti haluaisi nähdä tukien kasvattavan osuuttaan metsätalouden harjoittamisessa. Pidän enemmän aidosta, itsessään kannattavasta metsätaloudesta, jossa omistajalla on suuri vapaus päättää toimistaan. Kannustava tuki, ilman velvoitteita, ei tätä toki romuttaisi.

Metsätalous ja -teollisuus, paitsi isolla osuudella elättävät suomalaisia, eli mahdollistavat nykyistä elämäntapaamme ja elintasoa, ovat muutenkin suuressa roolissa. Ne ovat keskeinen osa hyvää elinympäristöä. Ihminen voi hyvin metsän ympäröimänä, vaikka retkeillessään. Ilmastonmuutoksen vastaisissa pyrkimyksissä sillä on keskeinen merkitys, ainakin meillä Suomessa. Yhdistettynä päästövähennyksiin metsä on taas pelastamassa meitä. Ollaanpa ylpeästi metsänomistajia!


Jukka Pusa
Toimitusjohtaja LKV, Länsi-Suomen Metsätilat Oy

Metsänuudistaminen ei ole leikin asia

Jokainen osaa istuttaa taimen oikein päin mättääseen. Tästä eteenpäin tieto ja osaaminen onnistuneesta uudistamisesta vaihtelee paljonkin metsänomistajien piirissä. Metsälaki velvoittaa uudistamaan yli 0,3 hehtaarin suuruisen avoimen metsäalueen. Metsälain mukaan taimikko katsotaan saaduksi aikaan, kun se on riittävän tiheä, taimet ovat tasaisesti jakautuneina, niiden keskipituus on 0,5 metriä ja niiden kehittymistä ei uhkaa välittömästi muu kasvillisuus. Mitäs sitten?

Kenenkään ei kannata tehdä ensiksi huonosti ja sitten hyvin

Halvat taimet tulevat vietävän kalliiksi, jos ne ovat vääriä. Entisen metsän vanha pääpuulaji ei ole välttämättä se oikea uuteen metsään. Tyvilahosta kärsivä kuusikko on parempi uudistaa esimerkiksi koivulle, jotta maaperässä muhiva juurikääpä ei iske uuteen puusukupolveen. Rehevällä paikalla männystä kasvaa hyvää naulakkovärkkiä ja karulle kohteelle istuttaessa näreet jäävät ikuisiksi joulukuusiksi. Puulajin lisäksi itse taimen sortti merkitsee myös paljon. Halvempi yksivuotias taimi jää helpommin aluskasvillisuuden jalkoihin rehevillä paikoilla. Isompi kaksivuotias on tällaisissa tilanteissa parempi vaihtoehto. Taimen on oltava kasvatettu oikealle maantieteelliselle alueelle. Eri kasvuvyöhykkeeltä tuodut taimet eivät kasva kunnolla. Käpyjen kerääminen ei myöskään ole kannattavaa kylvöä ajatellen. Muun muassa metsänhoitoyhdistyksiltä saatavat metsäpuiden siemenet ovat tuotettu taimitarhojen hyvälaatuisista siemenpuista ja niiden kasvu on monin verroin tehokkaampaa.

Mitä sitä nyt suotta sitä maata mylläämään?

Säästö, joka saadaan maan muokkaamatta jättämisellä, on selkeästi pienempi, kuin arvokasvu minkä muokkaaminen tuo. Metsänuudistaminen onnistuu harvoin ilman sitä. Paljastunut maanpinta tarjoaa hyvän kasvupohjan taimille ja siemenille. Nykyaikainen maanmuokkaus on siro, tehokas ja nopea. Kivennäismaan paljastaminen vähentää myös muun muassa tukkimiehentäin leviämistä taimiin. Maanmuokkauksen yhteydessä on myös helppo laittaa uudistusalueen vesitalous kuntoon. Ammattimaisesti tehty maanmuokkaus ottaa huomioon myös vesiensuojelun. Maanmuokkausmenetelmiä on monia: kääntömätästys, laikutus, naveromätästys, äestys, laikkumätästys… Oikea maanmuokkausmenetelmä pitääkin valita tapauskohtaisesti maalajin, kasvupaikan ja istutettavan puulajin perusteella.

Istutetaan kun keretään...

Ammattilainen istuttaa vähintään tuhat taimea päivässä normaaleissa olosuhteissa. Leipänsä muulta ansaitsevan kannattaa vähentää luvusta varmuudeksi puolet pois. Metsänuudistaminen ja sen hoito on aikaa vievää ja raskastakin työtä. Metsänomistajan kannattaa miettiä tarkkaan riittääkö oma aika ja jaksaminen työhön. Ammattilaisen tekemänä metsänuudistaminen ei ole kallista ja työ valmistuu nopeasti. Oikea istutusaika riippuu paljon puu- ja maalajista. Väärä istutusaika voi kostautua muun muassa roudan tekeminä tuhoina. Uudistusalalle parhaiten sopiva ajankohta kannattaa varmistaa paikalliselta metsäasiantuntijalta.

Mutta tuleehan se metsä sinne muutenkin?

Metsän luontainen uudistaminen on vaikeaa ja erittäin tapauskohtaista. Metsälain määräämän uudistamisvelvoitteen täyttämiseksi luontaista uudistamista on harkittava tarkasti. Kuivilla kankailla on mahdollista jättää mäntyjä siemenpuiksi. Kuusen luontainen uudistaminen on selkeästi haastavampaa ja vaatii lähes aina tasaisen rahkasammalpohjan. Tukkipuumetsän alla voi toisinaan olla hyvältäkin näyttäviä kuusituppaita. Ulkonäkö voi kuitenkin hämätä ja usein nämä varjossa juroneet kuuset eivät lähde enää hyvään kasvuun. Ennen luontaiseen uudistamiseen päätymistä on hyvä pohtia asiaa kahteen kertaan, myös metsäasiantuntijan kanssa.

Metsänuudistaminen on pohjimmiltaan selkeää ja helppoa, muttei siinä ole oikotietä onneen. Oikea uudistustapa on hyvä selvittää jo ennen päätehakkuuta leimikon tekijän kanssa. Näin säästyy aikaa, rahaa ja hermoja. Metsän alkutaipaleet ovat ne tärkeimmät askeleet, joihin ei kannata kompastua.

Eetu Heino

Metsäasiantuntija

MHY Karhu

Tuhkalannoitus mahdollistaa lisää kasvuvoimaa rämesoilla

Tuhkalannoitus on aivan liian vähän hyödynnetty turvemetsien kasvun tehostamiskeino. Typpeä turvemailta löytyy yleensä tarpeeksi mutta puutetta on kahdesta muusta pääravinteesta, fosforista ja kaliumista.

Tuhkalannoituksen perimmäisenä ajatuksena on saada puiden käyttöön lisää fosforia 40 kg ja kaliumia 80 kg hehtaarilla. Puutuhka sisältää edellisiä ravinteita yhden suhde kolmeen. Vertailuna turvetuhka vastaavasti 1/1,5. Typpeä on yleensä riittävästi turvemailla.

Tonnissa perustuhkaa (pääasiassa puutuhkaa, seassa myös turvetuhkaa) on fosforia 1,0 – 1,1 %, jolloin levitystarve on 4000 kg/ha. Vastaavasti kaliumia on tonnissa 2,5 – 3,0 % ja tarve näin ollen 3000 kg/ha.

Käytettäessä peruspuutuhkaa levitysmäärä pitää olla mielellään vähintään tuo 4000 kg/ha, jotta ravinteita saadaan tarvittava määrä.

Käsittelemättömän, pääasiassa puutuhkaa sisältävän tuhkan käytössä käy siis niin, että kaliumia kertyy enemmän kuin tarvitsisi, koska fosforin 40 kg:n hehtaaritarve pitää saada täyteen.

Tuhkaa voidaan myös jalostaa lisäämällä siihen tiettyjä lisäaineita. Tärkein niistä on apatiitti, jolloin fosforipitoisuus saadaan nousemaan 1.5 prosenttiin. Lisäksi seokseen on lisätty kaliumsulfaattia ja boorihappoa.

Yhdistyksen välittämä tuhka on tätä jalostettua ja rakeistettua tuhkaa. Tuhkan levitysmäärä tällä jalostetulla ja rakeistetulla tuhkalla on 3000 kg/ha, jolloin rahti- ja levityskulu alenee käsittelemättömään tuhkaan verrattuna.

Maalevityksenä tuhka tulee irtotavarana ja lentolevityksenä suursäkeissä.

Maalevitystä tehtiin kevättalvella 2019 ja seuraavan kerran sitä on tarjolla vuoden päästä kevätkaudella. Maalevityksessä kustannus on noin 100 euroa pienempi verrattaessa lentolevitykseen.

Tuhkan vaikutusaika on useita kymmeniä vuosia ja kasvunlisäys parhaissa tapauksissa erittäin merkityksellinen.

Eittämättä tuhkalannoitus on samalla myös ilmastoteko.

Jouni Peltoniemi

Kenes poikia sää oot? -Uuden toimihenkilön arkea

Olen syntyjäni Vammalasta, mutta sukujuureni ovat satakuntalaiset viimeiseltä viideltä sadalta vuodelta. Jonkun moukan mielestä se saattaa olla kohtalon ivaa, mutta nähtävästi täältä ei pysty olemaan edes yksi kokonainen sukupolvi pois. Kahdessa kuukaudessa Laviasta ja Nakkilasta on löytynyt yllättävän paljon uusia sukulaisia, tuttuja ja muita. Niitä ”sidosryhmiä”, mistä bisnesmaailmassa vouhotetaan. Duuni on hauskaa, jokseenkaan ei aina helppoa, kun saa työskennellä omiensa parissa.

Lounasravintoloiden viikoittaiset ruokalistat ja supermarketien mainoslehdet on hyvä aina käydä läpi tarkasti. Mustamakkara lievittää onneksi sitä vähää eroahdistusta, mitä välillä koen siihen tietyömaahelvettiin mitä Tampereeksikin kutsutaan. Kulinaarisesta tasosta on täydet pisteet annettava. Täällä ohraleipä on kakkoa eikä rievää.

Punapakka, Pyssykangas, Saarijärvi, Kivineva… paikannimet tarttuvat nopeasti, mutta kartta tai kaksi pitää silti olla käden ulottuvilla. Tietokoneen, työpuhelimen, siviilipuhelimen ja navigaattorin hakukenttä on käynyt tutuksi. Pitkä ”ööööööhhhh…” on jo vaihtunut lyhyeksi ”jjoooo…”:ksi kun pyydetään asioimaan suurpiirteisin koordinaatein. Maantiede alkaa olemaan jo hallussa, mutta vielä ei ole ne kaikki isot kivet siinä sen mutkan jälkeen ja Raimo-vainaan pirtin takuset tiedossa. Anteeksi siitä.

Työpaikat eivät ole ikinä keskenään samanlaisia, ei edes metsänhoitoyhdistykset keskenään. Jo metsäkoulussa opetetut perinteiset mittavälineet ovat toki kaiken pohjana, mutta Karhun panostus tekniikkaan on yllättänyt positiivisesti. Drone-kopterit ja maastotietokoneet tukevat relaskoopin ja maastotaulukoiden kanssa työskentelyä. Kehityskäyrä on ollut toisin päin mitä odottaisi. Korkeakoulun metodit ovat työelämää jäljessä. Tämä on toki positiivinen kulttuurishokki. Vastaavaa panostusta työvälineisiin ei ole kuullut kurssikavereilta eikä heidän työpaikoiltaan.

Käytäntö ja teoria pääsevät muutenkin kättelemään useammin kuin ennen. Nuorekkaassa viisikymppisessä työyhteisössä kaikki oppii toisiltaan. Sillä minkä nuorena oppii ei välttämättä tee mitään alkuunsakaan, mutta ajan hampaan kestäneet opit on hyvä ammentaa konkareita. Samalla voi myös opettaa itsekin vaikka älypuhelimen käyttöä.

Karhu ja Satakunta on kohdellut minua hyvin, pyrin vastavuoroisesti samaan. Olen tositarkoituksella täällä teitä varten. Joten: metsänomistajat soitelkaa!

Eetu Heino