keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Näkökulmia metsistä ja ilmastonmuutoksesta

Olemme saaneet nauttia tänä syksynä kauniista ja jopa epätavallisen lämpimistä syyssäistä. Metsät hehkuvat parasta väriloistoaan ja marja- sekä sienisadot ovat olleet yltäkylläisiä. Auringossa kylpevissä ruskametsissä liikkuessa kaikki maailman murheet tuntuvat hyvin kaukaisilta. Niin korona kuin ilmastonmuutos ja ainaiset hiiliasiat. Metsässä on hyvä hengittää ja rauhoittua.

Silti mielen sopukoissa voi herätä ajatuksia säästä. Onko tämä nyt sitä ilmastonmuutosta? Ehkä se ei olekaan niin paha, jos syksyt ei ole enää pelkkää vesisadetta ja kylmää tuulta vaan lämmintä jatkuu marraskuulle asti. Kesäkin oli mukava, vaikka aina kun satoi vettä, tuntui että sitä tuli kuin saavista kaatamalla.

Etenkin metsänomistajana on saanut pelätä kovia tuulia ja myrskytuhoja. Edellinen Aila -myrsky oli armollinen eikä aiheuttanut Mhy Karhun alueella pahoja tuhoja. Rannikkoalueilla tilanne taitaa olla toinen. Nyt muistellessa viime talvi oli pimeä ja märkä. Maa jäätyi ja suli eikä useimpiin talvileimikkoihin ollut asiaa hakkuukoneilla. Keväällä havaittiin useilla vuosi tai pari sitten istutetuilla aloilla rousteen ylös nostamia taimia. Alkukesän pitkä kuiva ja kuuma jakso tappoi myös istutustaimia uudistusaloilla. Kesän aikana tuli useita kyselyjä kirjanpainajasta huolestuneilta metsänomistajilta. Sen rakkaan kotimetsän puut olivat alkaneet kuivumaan pystyyn. Taloudellisten menetysten lisäksi lisääntyvät metsätuhoriskit voivat osua juuri siihen lapsuuden satumetsään, jonka olisi halunnut pysyvän entisellään maailman muuten myllertäessä.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Kukaan ei oikeastaan tiedä mitä tapahtuu, jos ilmastonmuutos etenee tarpeeksi pitkälle. Haluammeko elää kuin viimeistä päivää välittämättä tulevaisuudesta ja tekojemme seurauksista? Vai kannammeko vastuumme ja yritämme pitää huolta tulevien sukupolvien elämän edellytyksistä?

Me suomalaiset olemme periaatteen kansaa ja tunnettuja sisusta. Uskaltaisin jopa sanoa, että olemme tunnollisia, osaamme kantaa vastuuta ja omaamme korkean moraalin. Käytännön esimerkkinä tästä on ihan tavalliset maaseutukuntien perhemetsänomistajat, jotka hoitavat metsiään tunnollisesti, vaikka jokainen toimenpide ei kartuttaisi heti rahapussin sisältöä. Täällä luonnon keskellä muistetaan vielä ne tulevat sukupolvet ja istutetaan taimi kerrallaan heille hyvää tulevaisuutta. Arvostetaan maata ja metsiä, sekä niiden meille antamaa hyvinvointia. Tämä metsiä arvostava ja jonkun mielestä jopa vaatimaton tai vanhanaikainen ajattelutapa kulkee usein käsi kädessä ilmastotoimien kanssa.

Uskon, että halutessamme me pystymme toimimaan niin, että metsiemme hiilinielut vahvistuvat ja maamme hiilivarastot säilyvät. Päästäjät joutuvat myös vähentämään reilusti. Tämä on helppo todeta, mutta vaikea toteuttaa. Suomessa suurimman osan metsistä omistaa yksityiset metsänomistajat. Jokainen näistä metsänomistajista päättää itse mitä metsillään tekee tai on tekemättä. Toki lakeja on noudatettava, mutta valinnan vapautta on silti paljon. Yksilötasolla meillä on siis valta ja vastuu, voimme harkita omia valintojamme ja käyttäytymistämme.

Jos haluan ottaa huomioon ilmastonäkökulmat metsieni hoidossa, niin mitä se tarkoittaa? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta tässä muutamia ajatuksia. Voin miettiä olisiko minulla mahdollisuuksia kasvattaa tervettä ja elinvoimaista metsää vielä, vaikka uudistuskypsyys on saavutettu. Huolehdin talousmetsieni terveydestä ja kasvukunnosta hoitamalla taimikot ja harvennukset ajallaan sopivalla voimakkuudella. Harkitsen, voisinko jättää turvemaiden kunnostusojituksen tekemättä ja koittaa muilla keinoin hallita vesitaloutta. Sopivilla kohteilla ja erityisesti turvemailla voin kokeilla myös jatkuvapeitteistä kasvatusta. Päätehakkuun jälkeen teen uudistustyöt nopeasti ja tehokkaasti. Muistan huolehtia uudesta taimikosta vielä vuosia päätehakkuuntilin saamisen jälkeenkin. Jos metsissäni on metsälakikohteita tai muita luontokohteita, voin harkita niiden suojelua määräaikaisesti tai pysyvästi.

Elinvoimaiset ja terveet metsät kasvavat ja sitovat hiiltä. Tarkemmin ottaen puiden vihreät osat yhteyttävät ja siinä prosessissa sitovat hiilidioksidia ilmasta. Varttuessaan metsä ovat myös hiilivarasto ja parhaassa tapauksessa osa hakatusta puusta päätyy pitkäikäisiksi puutuotteiksi esimerkiksi puurakentamiseen. Myös luonnontilainen tai hoitamaton metsä on hiilivarasto ja hiili säilyy sielläkin. Jopa paremmin kuin hoidetussa metsässä, koska hakkuissa poistuu kuitenkin puuta eli hiiltä metsästä. Luonnonpoistuman kautta sitä kyllä vapautuu, mutta osa karikkeen ja kuolleen puuaineksen hiilestä päätyy maaperään varastoon. Luonnonvarojen kuten metsien käyttö on tässäkin kompromissi ilmaston ja omien tarpeiden välillä.

Herättikö kirjoitus kysymyksiä? Käy tutustumassa hankesivuumme: https://www.mhy.fi/karhu/tietoa-meista/ilmastomuutos-hanke

Anne Haukkovaara
Metsäasiantuntija
Metsänhoitoyhdistys Karhu
Hanketyöntekijä Kestävää metsänhoitoa ilmastonmuutoksen ehdoilla -hankkeessa.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Kevät on hyvää aikaa tarkistaa taimikot

Lumen sulaessa ja kevään koittaessa on sopiva hetki tarkistaa metsänuudistamisen onnistuminen ja valmistella nuori taimikko tulevaan kasvukauteen. Metsänomistajan apuvälineinä toimii hyvin muun muassa ongenvapa ja jääkiekkomaila.

Uudistamisalueiden tarkastaminen onnistuu parhaiten keväällä lumien sulettua, kun ei vielä viherrä ja kyykäärmeetkin ovat kohmeisia liikkeissään. Istutetut taimikot on helppo tarkistaa silmämääräisesti taimikon läpi kävellessä. Kasvatuskelpoisten taimien määrän hehtaaria kohden pystyy laskemaan vaikka onkivapaa käyttämällä. Pyörähdä ympyrä nelimetrisen kepin kanssa ja kerro ympyrän sisälle jääneiden taimien lukumäärä kahdella sadalla saadaksesi taimien lukumäärän hehtaarilla. Kuusen istutustiheys on 1800 taimea hehtaarilla, männyn 2000 ja koivun 1600.

Taimikoiden tuhoja voi aiheuttaa moni tekijä, mutta aina päälle päin kuivan tai kuolleen näköinen taimi ei ole menetetty tapaus. Varsinkin alavilla mailla havupuiden taimilla on toisinaan maalis-huhtikuussa kevätahavaa, joka saa neulaset ruskettumaan. Tällöin juuriston ollessa jäässä taimi haihduttaa neulastensa kautta. Vaikka ruskeaneulainen taimi surkealta näyttääkin, ei ahava yleensä koidu taimen kohtaloksi. Suurin osa taimista on jälleen terveessä kasvussa kesän koittaessa.

Kylvöalueilla taimet voivat olla vielä niin pieniä, ettei niitä pikaisella katsomisella välttämättä havaitse. Ei ole siis syytä huoleen, jos uudisala näyttää tyhjältä aukealta. Tarkemmin katsomalla voi laikuista erottaa pienten sammaltupsujen näköisiä taimen alkuja. Mikäli kylvö on toteutettu oikealla kohteella hyvin muokattuun maahan, ei heinästä pitäisi olla suurta ongelmaa.

Rehevillä kasvupaikoilla heinäys estää taimien tukahtumisen nopeakasvuisempien heinien ja pensaiden varjoon. Jos työ on jäänyt tekemättä syksyllä voi tilannetta korjata vielä keväällä. Heinät voi sotkea taimien ympäriltä lakoon niin saappailla polkemalla kuin jääkiekkomailalla lätkimälläkin. Toisena vaihtoehtona on niittää heinikko kumoon ja sitä varten onkin tarkoitusta varten tehtyjä työkaluja esimerkiksi tehoheinäin. Tärkein työkalu heinittymistä vastaan on kuitenkin oikean puulajin valinta oikealla tavalla muokattuun maahan.

Varttuneemmissa taimikoissa kannattaa tarkistella miten paljon muuta lehtipuuta taimikkoon on noussut. Oikea-aikainen taimikon varhaishoito parantaa kasvatettavan puuston kasvua ja laatua. Taimikonhoitojen toteuttamisesta ja kemera-tuista löydät vastauksen omalta metsäasiantuntijaltasi.

Arja-Leena Korpunen
metsäasiantuntija
Mhy Karhu

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Oma tupa, oma lupa


Punainen tupa ja perunamaa on osa supisuomalaista kaanonia, johon suhtaudutaan niin himoiten kuin inhoten. Kuulemma lähes miljoona suomalaista miettii vakavasti maallemuuttoa. Entä loput neljä ja puoli miljoonaa? Mummonmökin myynti-ilmoitusta katsoessa ajatukset voivat lähteä sinkoilemaan joka suuntaan. Oma tupa ja oma lupa. Muutama kana piharakennuksen toiseen päätyyn ja kasvimaa tontin syrjän peltoheitolle. Mutta miten sitä pärjäisi ilman lattialämmitystä, valokuitua, neljää makuuhuonetta ja valmista sähköauton latauspaikkaa?

Ei sinne tarvitse vallan asettua, mutta hetkittäinenkin pakopaikka lähempänä runo-Suomen ydintä kohentaa mieltä ja kehoa. Kehäteiden ulkopuolelta ei välttämättä löydä sitä hienointa erikoiskahvia, mutta maalaisraitin aittakahvila voi tarjota Juhla Mokan kylkiäisenä tunteen ja mielenrauhan, mikä ei mahdu siihen ruskeaan pahvimukiin johon barista on mustalla tussilla asiakkaansa nimen väärin kirjoittanut.

Yhä useamman työ ei ole sidoksissa paikkakuntaan tai toimipisteeseen. Videopalaveri maistuu aivan erilaiselta pihakeinussa tai laiturilla istuessa. Ajatukset taulukkolaskelmien parissa kirkastuvat kummasti, kun käy välillä kitkemässä rivin porkkanapenkistä. On mukavampi tuijottaa ikkunasta vähän turhan pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa, kuin monin verroin vauhdikkaammin nousevia toimistohotelleja ja parkkihalleja.

Mansikkamaa, punaviinimarjat ja katiska mökkirannassa. Satokausikalenteri ei ole vain lähikaupan mainos, kun maan antimien kypsymistä voi tarkkailla omin silmin. Alati abstraktimmassa maailmassa työnsä jäljen konkreettisesti näkeminen on harvenevaa herkkua. Kun uusien perunoiden vuoksi on saanut polvet mustelmille ja rakon kämmeneen on aterian maku vähän multaisenakin monin verroin espanjalaista vastinettaan parempi. Omat hillot ja mehut tuovat lohtua pimeään talveen. Siemenperunat voi taas keväällä kaivaa maahan, vaikka muu maailma miten järkkyisikin. Kotivara oman maan antimista on sitä todellista varautumista.

Maailman meno keinuttaa maaseutua eri tahtiin. Pikitien päässä pumppaava syke vaimenee vuodenaikojen pulssiksi siellä missä tiet ovat nelinumeroisia. Se ei kieli maaseudun kuolemasta, vaan luontaisesta leposykkeen laskemisesta, kun jokainen kivijalka ei ole täynnä ärsykkeitä, tulostavoitteita ja paineita. Maalaisjärki on etuliitteensä ansainnut. Ei jokainen uutinen ole maailmanloppu. Tosin mikäpä sitä odotellessa, leivinuunin lämmössä.

Asunto luonnon rauhassa ei ole vain pakopaikka harmaalta arjelta vaan myös avain värikkääseen juhlaan. Mökkikauden avajaiset ja päättäjäiset ovat suurenkin juhlapyhän veroisia rituaaleja. Työviikon ketutukset purkautuvat turvallisesti klapeja pinotessa ja lähin naapuri ahteen toiselta puolelta tuskin tulee hakkaamaan ovea, jos kesäjuhlat venyvät yli ilta kymmenen. Niin ilta- ja aamuvirkkuja Suomen kesä helliikin. Yöttömän yön valaisema utuinen usva peltomaiseman yllä on kansallismaiseman veroinen näky. Sitä ei taajaman rajojen sisäpuolella koe.

Mummonmökin omistaja ei tarvitse kaukomatkaa irtiottoon arjesta. Kivitalon rapusta ulos astuessa pienet ja suuret ilot muuttuvat kummasti. Linnunlaulun kuunteleminen, halonhakkuu ja rikkakasvien kitkeminen käy meditoinnista, jos siihen malttaa asennoitua. Nurmikon kasvamisen seuraaminenkin voi olla miellyttävää, kun on oma tupa ja oma lupa.

Eikä se ulkohuussin tyhjentäminen nyt niin paha rasti ole.

Nim. kaveri kirjoitti minun ajatukseni

Marita Säämäki
metsäasiantuntija, LKV



tiistai 10. maaliskuuta 2020

Metsänomistajan hiilinielu

Hiiliasiat ovat olleet paljon esillä viimeisen vuoden aikana tiedotusvälineissä. Moni yritys ja yksityishenkilö tekee jo paljon toimia vähentääkseen hiilijalanjälkeään. Lisätään kierrätystä ja käytetään luontoystävällisempiä materiaaleja tai tuotantotapoja. Siirrytään käyttämään sähköautoja tai joukkoliikennettä tai vähennetään ylipäätään matkojen ja matkustamisen määrää. Kaikkea hiilen kulutusta ei voi lopettaa. Aina jää osa hiiliyhdisteiden käyttöä, joka pitäisi korvata uudella hiilensidonnalla.

Hiilinieluja isossa mittakaavassa muodostuu vain yhteyttämällä. Vihreät kasvit merissä, metsissä ja muualla muodostavat nieluja. Hiilen pysyvyydessä on eroja. Osa merien levätuotannon sitomasta hiilestä jää lähes pysyvästi kierron ulkopuolelle osan palatessa uudelleen kiertoon. Metsissä hiilen kierron pysyvyyteen vaikuttaa metsänhoito ja puuston kiertoaika. Mitä enemmän hakattavasta puustosta ohjautuu pitkäaikaiseen käyttöön, esimerkiksi puurankentamiseen, sitä pidempään hiili on poissa ilmakehästä. Kiertoaikaa voidaan jonkin verran pidentää, mutta jossain vaiheessa lahoaminen on yhtä suurta tai suurempaa kuin kasvu ja silloin hiilinielu on muuttunut hiilen lähteeksi. Muu hiilen sidonta on ainakin Suomessa marginaalista metsien hiilensidontaan nähden.

Iso raha

Suomessa lasketaan metsien hiilen sidonnan olevan luokkaa 26 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämän suomalaiset tuottavat ilman, että maanomistajat saisivat siitä korvausta. Päästöoikeuden hinta CO2 tonnilta on ollut noin 25 euron luokkaa. Suomen metsien hiilinielun kokonaisarvo näillä luvuilla on 650 miljoonaa euroa. Metsämaan pinta-ala Suomessa on noin 20 miljoonaa hehtaaria, jolloin keskimäärin metsähehtaaria kohti hiilinielun arvo on 32 €/vuodessa. Tässä on mukana niin Etelä-Suomen kuin Pohjois-Suomen metsämaiden tuotto.

Puusto sitoo hiiltä (CO2 ekv.) melko tarkkaan tonnin puukuutiota kohti. Mhy Karhun alueella on noin 110 000 ha metsää, jonka vuotuinen kasvu on 739 000 m3, eli 6,7 m3/ha/vuosi. Koko yhdistyksen alueen hiilinielun arvo olisi tällä laskukaavalla jopa 18,5 miljoonaa euroa. Keskimääräisellä, 31 ha tilalla, tämä tarkoittaisi noin 5200 euron vuosituotosta hiilinieluna. Vaikka iso osa tästä poistuu hakkuiden muodossa, hiilikompensaatioasioissa ei ole kyse ihan nappikaupasta.

Kauppa ei onnistu

Poliisihallitus on hiilikauppaa koskevissa lausunnoissaan päätynyt siihen, että Suomessa hiilinielu ei ole sellainen tuote, jota voisi ostaa ja myydä. Ostajan tulisi saada omistusoikeus siihen puuhun tai maa-alueeseen, jonka hiilensidontapotentiaalin hän on ostanut tai johonkin muuhun konkreettiseen, jotta hiilikauppaa ei tulkittaisi peitellyksi rahankeräykseksi. Jos hiilensidontaa halutaan Suomessa tehostaa, on lainsäädäntöä muutettava pikaisesti niin, että metsäalan asiantuntemusta voidaan kannattavalla tavalla hyödyntää ilmastotyössä ja halukkaat voivat kompensoida suomalaiseen metsään muidenkin kuin rahankeräysluvan saaneiden yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden kautta. Ilmastonmuutoksen torjunta tarvitsee sekä tekijät että rahoituksen.

Mukavaa alkavaa hiilensidontakautta kuitenkin kaikille hiilinielun omistajille.

J. Anttoora
Metsäasiantuntija, Mhy Karhu

torstai 28. marraskuuta 2019

Sukupolvenvaihdos - sehän on melkein muotiasia, kun katselee otsikoita


Onko sukupolvenvaihdosasiat muotiasioita vai jotain muuta?

Metsäkeskuksen sivuilta löytyy tietoa metsänomistajien iästä. Metsänomistajien keski-ikä on varsin korkea, noin 62 vuotta. Keski-ikä on Suomessa noussut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana lähes kymmenen vuotta. Tämä johtuu pääosin siitä, että usein metsät vaihtavat omistajaa suunnittelematta, vasta edellisen metsänomistajan kuoleman jälkeen periytyen.

Olisiko kuitenkin hyvä miettiä metsien siirtämistä eteenpäin ja mitä hyötyä siitä olisi? Kannattaako moiseen vaivannäköön ryhtyä?
Edellisiin kysymyksiin vastaukset: kyllä ja kyllä.

Metsänomistajien toiveet ja tavoitteet jatkajien suhteen ovat hyvin erilaisia. Kaikilla ei ole perhepiirissä jatkajaksi haluavaa henkilöä ja toisilla on taas useampiakin.

Jos lähipiiristä löytyy jatkaja, mietitään yleensä lahjan, kaupan ja niiden yhdistelmän välillä, mikä olisi juuri oikea vaihtoehto. Lahjassa saaja maksaa lahjaveroa, luovuttaja ei maksa luovutusvoittoveroa, mutta ei myöskään saa rahaa. Kaupassa saaja maksaa varainsiirtoveron, ja saa käyttöönsä metsävähennystä. Luovuttaja maksaa luovutusvoittoveroa, paitsi jos luovutus on lähisukulaiselle ja täyttää luovutusvoittoverotuksessa vaatimukset vapautuksesta. Välimuotona on lahjaluonteinen kauppa, jossa kauppahinta on tilan arvoa alhaisempi ja osa tilasta on lahjaa.

Lahjaluontoisen kaupan raja on 75% tilan arvosta. Eli jos kauppahinta on yli 75 % arvosta, ei tule lahjaveroseuraamuksia. Jos tilalla on maataloutta ja uusi omistaja jatkaa viljelyä raja lahjaverolle on alempi, 50 %.

Vaihtoehtoja löytyy myös kaupan rahoituksesta. Tilakauppaan voidaan tehdä maksusuunnitelma, jolloin ostajan ei tarvitse maksaa koko kauppahintaa kerralla.

Lahjan ja kaupan välillä mietittäessä on hyvä huomioida kaikki perilliset. Tilan omistajan on mahdollista lahjoittaa metsänsä vaikka yhdelle lapselle, mutta sovun kannalta se ei yleensä ole paras mahdollinen vaihtoehto. Kaupassa on helpompi olla tasapuolinen, jos on useampi lapsi. 

Hyvällä suunnittelulla vältytään ylimääräisistä veroista ja säilytetään sopu suvussa.

Sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa on hyvä olla yhteydessä asiantuntijaan jo alkuvaiheessa. Mietitään yhdessä paras vaihtoehto. Metsänhoitoyhdistys Karhu on kokenut ammattilainen sukupolvenvaihdoksissa ja koulutetut asiantuntijat avustavat teitä tässä tärkeässä asiassa ja hoitavat niin maasto- kuin paperityöt alusta loppuun.


Marita Säämäki
metsäasiantuntija
Mhy Karhu 


keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Suometsien kunnostusojituksilla turvataan puuston kasvu


”Kaksin verroin minä ojaa kaivan, mutta Herralta mä kasvun varron”, lausui Saarijärven Paavokin yrittäessään saada suomaat kasvamaan. Muistellessani omia lapsuusaikojani ja koulumatkojani, mikä oli
sen mukavampaa, kun päästellä vesilammikoista vesiä ojiin niin että saappaiden kantapäät kuluivat puhki
uudehkoista saappaista.

Metsäojituksen huippuvuodet asettuvat 1960-70 luvun vaihteeseen. Eniten ojituksia tehtiin vuonna 1969
294000 hehtaaria (82000 km), jonka jälkeen ojitusalat ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Uudisojituksia ei
käytännössä enää tehdä, ojitus on keskittynyt vanhojen ojitusalueiden kunnostukseen.
Normaalisti ojitushanke etenee siten että kohteessa tehdään harvennushakkuu, jonka yhteydessä avataan
ojalinjat. ELY- keskukseen tehdään ojitusilmoitus, josta saadaan hyväksytty lausunto, sen jälkeen tehdään
rahoitushakemus, jos haetaan Kestävän metsätalouden rahoitusta, Kemeratukea.

Kemeratuen saamiseen hankkeen tulee täyttää tietyt ehdot. Ojituskohteen tulee olla vähintään 2 ha:n
yhtenäinen alue. Tuki on 60% kokonaiskustannuksista silloin, kun kohde on vähintään 5 ha:n suuruinen
yhtenäinen alue. Muutoin tuki on 30%. Kasvupaikan vaatimuksena on, että uudisojituksen jälkeen kasvu
on selvästi elpynyt ja se on vähintään 1,5 m³/ha/v ilman toistuvia lannoituksia. Puuston on oltava myös
metsänhoidollisesti tyydyttävässä kunnossa, eikä hakkuu- tai hoitotöiden tarvetta ole lähimmän 5-10
vuoden aikana. Uudistuskypsät metsät eivät ole rahoituskelpoisia. Näissä kohteissa ojitukset voidaan
hoitaa vasta uudistushakkuun jälkeen uudistamisen yhteydessä.

Ojitusalueet ovat riski vesistöille turpeen ja humuksen kulkeutumisen vuoksi. Niiden kulkeutumista pyritään
estämään lietekuoppien ja laskeutusaltaiden avulla. Turvemaiden uudistaminen on haasteellista  ja niiden
kasvihuonepäästöt tuottavat uuden pulman metsätaloudelle. Puuston kasvustamme noin viidennes on
suometsissä, Pohjois-Satakunnassa ja Pohjanmaalla selvästi enemmän.

Kun suunnittelette vanhojen ojitusalueiden hakkuita, miettikää paikallisen metsäasiantuntijan kanssa, onko
kunnostusojitus tarpeellista. Nykyisillä tehokkailla kaivureilla ojien avaamien käy nopeasti kunhan ojalinjat
on avattu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.


Arto Uusihonko
Metsäasiantuntija MHY Karhu

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Avaimet onnistuneeseen puukauppaan




Avaimet onnistuneeseen puukauppaan

On tullut aika tehdä puukauppaa. Soitto tutulle ostomiehelle ja nimet paperiin. Ostomies vakuuttelee hintojen olevan päivän kärkihinnat jopa ylikin, samalla kertoen kauppakirjan ehtojen olevan kaikilla samat. Sitten puhutaankin jo sujuvasti säästä ja Trumpin kampauksesta. Illan pimeinä tunteina mieleen tuleekin, onko ostajissa todella eroa ja mahtoiko se hinta kuitenkaan olla se päivän korkein? 

Puukauppa ja saatu kantorahatulo määrittää vuosikymmenten työn kannattavuuden ja siksi puukaupassa ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Aina puukauppaa tehdessä kannattaa pyytää tarjous kaikilta alueen puunostajilta ja vertailla tarjouksia kriittisesti. Onko arvioitu hakkuumäärä kaikilla sama, mitkä on sallitut tukkien pituudet ja entäs se läpimitta? Onko johonkin yhtiöön sitouduttu kun sinne on aina myyty ja saako jostain vielä niitä plussapisteitäkin? 

Monesti kuulee väheksyttävän tukin katkonnan vaikutusta puukaupan lopputulokseen. Tukin hinta kuitupuuhun nähden on noin kolminkertainen, eli ei ole ollenkaan yhdentekevää, kertyykö tukkia 60% vai 70% puukaupan kokonaismäärästä. Harvennuksilla katkonnan vaikutus korostuu entisestään, koska poistettavan puun potentiaalinen tukkiosuus on pienempi ja todennäköisesti laadultaan heikompi kuin avohakkuulla. Kärjistetysti voidaan olla tilanteessa, jossa jokin ostaja ei löydä tukkia ollenkaan ja toinen merkittäviä määriä. Tukin katkonnan onnistumisen pystyy todentamaan käymällä leimikolla hakkuun aikana ja tutkimalla tukkilistoja hakkuun jälkeen. Ostajissa on eroja myös tukkilistojen suhteen. Jotkut toimijat toimittavat sen pyytämättä ja toisilta sen saaminen on kiven alla.  

Tehtäessä puukauppaa Metsänhoitoyhdistyksen kautta valtakirjakaupalla kaikki edellä mainitut huolet saa ulkoistettua jonkun muun päänvaivaksi. Metsänhoitoyhdistys ja MTK seuraa raakapuun hintakehitystä viikoittain, joten hintatietous on ajantasaista. Tarjousvertailussa tukin katkonnan vaikutus pystytään ottamaan huomioon, kun käytössä on katkontatietoja. Katkontatiedot kerätään kaikista metsänhoitoyhdistyksen kautta kulkevista kaupoista ja niiden pohjalta voidaan arvioida kuinka paljon kukin ostaja on saanut vastaavanlaisesta leimikosta tukkia. Korjuuta käydään valvomassa maastossa ja mittausasiakirjoihin perehdytään hakkuun jälkeen. Puukaupan hoitamisesta koituva kustannus on aina pienempi, kuin saamatta jäävä tulovirta päädyttäessä leimikon rakenteelle epäsopivaan ostajaan. Kaiken lisäksi metsäasiantuntijan pöydän kautta kulkee niin monta puukauppaa vuodessa, että paperilla lukematonta hiljaista tieto kertyy vääjäämättä. 

Santtu Råberg
Metsäasiantuntija 
MHY Karhu

Viimeisin blogikirjoitus

Näkökulmia metsistä ja ilmastonmuutoksesta

Olemme saaneet nauttia tänä syksynä kauniista ja jopa epätavallisen lämpimistä syyssäistä. Metsät hehkuvat parasta väriloistoaan ja marja- s...

Suosituimmat blogikirjoitukset