Minä ajelen isolla nelivetodieselillä surutta sen, mikä on tarpeen. Lentelen sekä huvikseni että tarpeen vuoksi niin paljon kuin aikaa ja rahaa on käytössä. Aiheutuvat hiilipäästöt kuittautuvat monin kerroin omiin metsiini puuston kasvun sitomina. Siinä sitoutuu myös muiden perheenjäsenten päästöt ja itse asiassa aika monen muunkin. Voisiko noin ajatella? Ja sanoa metsää omistamattomille, että keksikää omat tapanne päästä eroon aiheuttamastanne rasituksesta maapallolle.
Hiilitasetta kai seurataan lähinnä koko valtakunnan tasolla kokonaispäästö- ja sidontamäärillä sekä henkilökohtaistetaan keskiarvoluvuilla. Oikein vai väärin – vai ainoa tapa, johon pystytään? Ja enemmän tai vähemmän teoreettistakin seuranta taitaa olla. Hyvä kuitenkin, että pyritään selvittämään oma osuutemme maailman mitassa valtavassa kokonaisuudessa. Lopulta emme kuitenkaan voi saada aikaan muutosta kuin omassa toiminnassamme. Vaikuttaa pitää muidenkin tekemisiin, mutta eivät ne muissa maissa meidän päätöksiämme noudata.
En nyt taida lähteä syvemmin osallistumaan metsien käyttöä koskevaan keskusteluun, siis päästönäkökulmasta. Toteanpa vain, että aika tarkoitushakuiselta vaikuttaa metsien käytön rajoittajien tapa valita vaikutusten seurantaan lyhyt ajanjakso, joka sattuu sopimaan omaan ideologiaan. Kun puhumme koko maapallon tulevaisuudesta, on parin vuosikymmenen ajanjakso toivottavasti aika pieni, eli pallolla lienee tulevaisuutta vielä aika pitkään.
Koko sen ajan, joka yhteiskunnassa on käyty luonnonsuojelukeskustelua, näyttää sama ilmiö olleen vallalla. Puhun kyvyttömyydestä nähdä ajan roolia kehityksessä.
Luonnon kehityksessä mikään ei ole pysyvää, vain jatkuva muutos.
Sama tosin koskee muutakin elämää. Vähän näyttää olevan niitä, jotka ymmärtävät, että aika on keskeinen ulottuvuus kaikessa tapahtuvassa.
Joka tapauksessa vain aktiivinen metsien käyttö johtaa optimaaliseen hiilensidontaan. Hakkuiden ja hoidon vähentäminen johtaa tilanteeseen, jossa suurten metsäalueiden Venäjä ja Kanada ovat jo tällä hetkellä. Erilaiset tuhot ja metsien huono kasvu ovat tehneet metsistä päästölähteitä. Hiiltä siis vapautuu enemmän palamalla ja lahoamalla, kuin kasvu sitoo. Eikä tämä ole teoriaa. Meilläkin on mahdollista päätyä samaan, jos oikein hölmösti toimitaan seuraava vuosisata.
Palataanko kuitenkin omistamieni metsien hiilensidontaan. Sillä näyttää olevan aika tavalla arvoa jo nykyhetkellä, ja ilmeisesti arvo on vain kasvamaan päin. Tämä yksityisen omaisuuteni ominaisuus on nyt mukana laskennassa suomalaisten yhteisessä hiilitaseessa. Mitä suurempi kasvu eli sidonta on, sen parempi koko Suomen ja maailman kannalta. Vastuullisesti toimivana kansalaisena tämä tuntuu hyvältä. Saanko silti kysyä, mitä muut tekevät? Ja jos teen jotakin jonkun toisen puolesta, niin onko se talkootyötä?
Viime aikoina on keskusteluun nostettu ajatus maksaa metsänomistajalle hiilensidonnasta. Ajatus on varsin tuore, eikä vielä kovin konkreettisia tai valmiita malleja ole tainnut syntyä siitä, miten se toteutuisi. Kuka maksaa, ja mistä tulevalla rahalla? Itse en ole tottunut jakamaan rahaa, jota ei ole. Olisi siis synnytettävä jokin rahoitustapa, joka synnyttää pääomaa, jolla hiilensidonnasta voidaan palkita.
Ainakin sellainen ajatus on ollut julkisuudessa, että metsänomistajia kannustettaisiin kiertoajan pidentämiseen.
Maksettaisiin siis päätehakkuun myöhentämisestä. Päätehakkuupuustot kasvaisivat, todennäköisesti tukkiosuus myös kasvaisi ja mahdollistaisi entistä enemmän pitkäaikaisesti hiiltä sitovaa puunkäyttöä eli mekaanista puunjalostusta mm. rakennuksiin. Hyvä metsänhoito silti turvaisi kuiduttavan metsäteollisuuden puunsaannin jatkuvilla harvennuksilla ja kasvavilla päätehakkuun saannoilla.
Mutta riittääkö tämä? Edelleen kyseessä on jatkuva, kaikkien kaipaama hiilensidonta. Päästöjen tuottajat ostavat päästöoikeuksia – käyttävät siihen siis oikeaa rahaa. Akselin toinen pää olisi siis luonnollinen korvauksen saaja.
En varsinaisesti haluaisi nähdä tukien kasvattavan osuuttaan metsätalouden harjoittamisessa. Pidän enemmän aidosta, itsessään kannattavasta metsätaloudesta, jossa omistajalla on suuri vapaus päättää toimistaan. Kannustava tuki, ilman velvoitteita, ei tätä toki romuttaisi.
Metsätalous ja -teollisuus, paitsi isolla osuudella elättävät suomalaisia, eli mahdollistavat nykyistä elämäntapaamme ja elintasoa, ovat muutenkin suuressa roolissa. Ne ovat keskeinen osa hyvää elinympäristöä. Ihminen voi hyvin metsän ympäröimänä, vaikka retkeillessään. Ilmastonmuutoksen vastaisissa pyrkimyksissä sillä on keskeinen merkitys, ainakin meillä Suomessa. Yhdistettynä päästövähennyksiin metsä on taas pelastamassa meitä. Ollaanpa ylpeästi metsänomistajia!
Jukka Pusa
Toimitusjohtaja LKV, Länsi-Suomen Metsätilat Oy
