Metsänomistajan hiilinielu

Hiiliasiat ovat olleet paljon esillä viimeisen vuoden aikana tiedotusvälineissä. Moni yritys ja yksityishenkilö tekee jo paljon toimia vähentääkseen hiilijalanjälkeään. Lisätään kierrätystä ja käytetään luontoystävällisempiä materiaaleja tai tuotantotapoja. Siirrytään käyttämään sähköautoja tai joukkoliikennettä tai vähennetään ylipäätään matkojen ja matkustamisen määrää. Kaikkea hiilen kulutusta ei voi lopettaa. Aina jää osa hiiliyhdisteiden käyttöä, joka pitäisi korvata uudella hiilensidonnalla.

Hiilinieluja isossa mittakaavassa muodostuu vain yhteyttämällä. Vihreät kasvit merissä, metsissä ja muualla muodostavat nieluja. Hiilen pysyvyydessä on eroja. Osa merien levätuotannon sitomasta hiilestä jää lähes pysyvästi kierron ulkopuolelle osan palatessa uudelleen kiertoon. Metsissä hiilen kierron pysyvyyteen vaikuttaa metsänhoito ja puuston kiertoaika. Mitä enemmän hakattavasta puustosta ohjautuu pitkäaikaiseen käyttöön, esimerkiksi puurankentamiseen, sitä pidempään hiili on poissa ilmakehästä. Kiertoaikaa voidaan jonkin verran pidentää, mutta jossain vaiheessa lahoaminen on yhtä suurta tai suurempaa kuin kasvu ja silloin hiilinielu on muuttunut hiilen lähteeksi. Muu hiilen sidonta on ainakin Suomessa marginaalista metsien hiilensidontaan nähden.

Iso raha

Suomessa lasketaan metsien hiilen sidonnan olevan luokkaa 26 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämän suomalaiset tuottavat ilman, että maanomistajat saisivat siitä korvausta. Päästöoikeuden hinta CO2 tonnilta on ollut noin 25 euron luokkaa. Suomen metsien hiilinielun kokonaisarvo näillä luvuilla on 650 miljoonaa euroa. Metsämaan pinta-ala Suomessa on noin 20 miljoonaa hehtaaria, jolloin keskimäärin metsähehtaaria kohti hiilinielun arvo on 32 €/vuodessa. Tässä on mukana niin Etelä-Suomen kuin Pohjois-Suomen metsämaiden tuotto.

Puusto sitoo hiiltä (CO2 ekv.) melko tarkkaan tonnin puukuutiota kohti. Mhy Karhun alueella on noin 110 000 ha metsää, jonka vuotuinen kasvu on 739 000 m3, eli 6,7 m3/ha/vuosi. Koko yhdistyksen alueen hiilinielun arvo olisi tällä laskukaavalla jopa 18,5 miljoonaa euroa. Keskimääräisellä, 31 ha tilalla, tämä tarkoittaisi noin 5200 euron vuosituotosta hiilinieluna. Vaikka iso osa tästä poistuu hakkuiden muodossa, hiilikompensaatioasioissa ei ole kyse ihan nappikaupasta.

Kauppa ei onnistu

Poliisihallitus on hiilikauppaa koskevissa lausunnoissaan päätynyt siihen, että Suomessa hiilinielu ei ole sellainen tuote, jota voisi ostaa ja myydä. Ostajan tulisi saada omistusoikeus siihen puuhun tai maa-alueeseen, jonka hiilensidontapotentiaalin hän on ostanut tai johonkin muuhun konkreettiseen, jotta hiilikauppaa ei tulkittaisi peitellyksi rahankeräykseksi. Jos hiilensidontaa halutaan Suomessa tehostaa, on lainsäädäntöä muutettava pikaisesti niin, että metsäalan asiantuntemusta voidaan kannattavalla tavalla hyödyntää ilmastotyössä ja halukkaat voivat kompensoida suomalaiseen metsään muidenkin kuin rahankeräysluvan saaneiden yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden kautta. Ilmastonmuutoksen torjunta tarvitsee sekä tekijät että rahoituksen.

Mukavaa alkavaa hiilensidontakautta kuitenkin kaikille hiilinielun omistajille.

J. Anttoora

Metsäasiantuntija, Mhy Karhu

Sukupolvenvaihdos - sehän on melkein muotiasia, kun katselee otsikoita

Onko sukupolvenvaihdosasiat muotiasioita vai jotain muuta?

Metsäkeskuksen sivuilta löytyy tietoa metsänomistajien iästä. Metsänomistajien keski-ikä on varsin korkea, noin 62 vuotta. Keski-ikä on Suomessa noussut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana lähes kymmenen vuotta. Tämä johtuu pääosin siitä, että usein metsät vaihtavat omistajaa suunnittelematta, vasta edellisen metsänomistajan kuoleman jälkeen periytyen.

Olisiko kuitenkin hyvä miettiä metsien siirtämistä eteenpäin ja mitä hyötyä siitä olisi? Kannattaako moiseen vaivannäköön ryhtyä?

Edellisiin kysymyksiin vastaukset: kyllä ja kyllä.

Metsänomistajien toiveet ja tavoitteet jatkajien suhteen ovat hyvin erilaisia. Kaikilla ei ole perhepiirissä jatkajaksi haluavaa henkilöä ja toisilla on taas useampiakin.

Jos lähipiiristä löytyy jatkaja, mietitään yleensä lahjan, kaupan ja niiden yhdistelmän välillä, mikä olisi juuri oikea vaihtoehto. Lahjassa saaja maksaa lahjaveroa, luovuttaja ei maksa luovutusvoittoveroa, mutta ei myöskään saa rahaa. Kaupassa saaja maksaa varainsiirtoveron, ja saa käyttöönsä metsävähennystä. Luovuttaja maksaa luovutusvoittoveroa, paitsi jos luovutus on lähisukulaiselle ja täyttää luovutusvoittoverotuksessa vaatimukset vapautuksesta. Välimuotona on lahjaluonteinen kauppa, jossa kauppahinta on tilan arvoa alhaisempi ja osa tilasta on lahjaa.

Lahjaluontoisen kaupan raja on 75% tilan arvosta. Eli jos kauppahinta on yli 75 % arvosta, ei tule lahjaveroseuraamuksia. Jos tilalla on maataloutta ja uusi omistaja jatkaa viljelyä raja lahjaverolle on alempi, 50 %.

Vaihtoehtoja löytyy myös kaupan rahoituksesta. Tilakauppaan voidaan tehdä maksusuunnitelma, jolloin ostajan ei tarvitse maksaa koko kauppahintaa kerralla.

Lahjan ja kaupan välillä mietittäessä on hyvä huomioida kaikki perilliset. Tilan omistajan on mahdollista lahjoittaa metsänsä vaikka yhdelle lapselle, mutta sovun kannalta se ei yleensä ole paras mahdollinen vaihtoehto. Kaupassa on helpompi olla tasapuolinen, jos on useampi lapsi. 

Hyvällä suunnittelulla vältytään ylimääräisistä veroista ja säilytetään sopu suvussa.

Sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa on hyvä olla yhteydessä asiantuntijaan jo alkuvaiheessa. Mietitään yhdessä paras vaihtoehto. Metsänhoitoyhdistys Karhu on kokenut ammattilainen sukupolvenvaihdoksissa ja koulutetut asiantuntijat avustavat teitä tässä tärkeässä asiassa ja hoitavat niin maasto- kuin paperityöt alusta loppuun.


Marita Säämäki
metsäasiantuntija
Mhy Karhu 

Suometsien kunnostusojituksilla turvataan puuston kasvu

”Kaksin verroin minä ojaa kaivan, mutta Herralta mä kasvun varron”, lausui Saarijärven Paavokin yrittäessään saada suomaat kasvamaan. Muistellessani omia lapsuusaikojani ja koulumatkojani, mikä oli
sen mukavampaa, kun päästellä vesilammikoista vesiä ojiin niin että saappaiden kantapäät kuluivat puhki
uudehkoista saappaista.

Metsäojituksen huippuvuodet asettuvat 1960-70 luvun vaihteeseen. Eniten ojituksia tehtiin vuonna 1969
294000 hehtaaria (82000 km), jonka jälkeen ojitusalat ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Uudisojituksia ei
käytännössä enää tehdä, ojitus on keskittynyt vanhojen ojitusalueiden kunnostukseen.
Normaalisti ojitushanke etenee siten että kohteessa tehdään harvennushakkuu, jonka yhteydessä avataan
ojalinjat. ELY- keskukseen tehdään ojitusilmoitus, josta saadaan hyväksytty lausunto, sen jälkeen tehdään
rahoitushakemus, jos haetaan Kestävän metsätalouden rahoitusta, Kemeratukea.

Kemeratuen saamiseen hankkeen tulee täyttää tietyt ehdot. Ojituskohteen tulee olla vähintään 2 ha:n
yhtenäinen alue. Tuki on 60% kokonaiskustannuksista silloin, kun kohde on vähintään 5 ha:n suuruinen
yhtenäinen alue. Muutoin tuki on 30%. Kasvupaikan vaatimuksena on, että uudisojituksen jälkeen kasvu
on selvästi elpynyt ja se on vähintään 1,5 m³/ha/v ilman toistuvia lannoituksia. Puuston on oltava myös
metsänhoidollisesti tyydyttävässä kunnossa, eikä hakkuu- tai hoitotöiden tarvetta ole lähimmän 5-10
vuoden aikana. Uudistuskypsät metsät eivät ole rahoituskelpoisia. Näissä kohteissa ojitukset voidaan
hoitaa vasta uudistushakkuun jälkeen uudistamisen yhteydessä.

Ojitusalueet ovat riski vesistöille turpeen ja humuksen kulkeutumisen vuoksi. Niiden kulkeutumista pyritään
estämään lietekuoppien ja laskeutusaltaiden avulla. Turvemaiden uudistaminen on haasteellista  ja niiden
kasvihuonepäästöt tuottavat uuden pulman metsätaloudelle. Puuston kasvustamme noin viidennes on
suometsissä, Pohjois-Satakunnassa ja Pohjanmaalla selvästi enemmän.

Kun suunnittelette vanhojen ojitusalueiden hakkuita, miettikää paikallisen metsäasiantuntijan kanssa, onko
kunnostusojitus tarpeellista. Nykyisillä tehokkailla kaivureilla ojien avaamien käy nopeasti kunhan ojalinjat
on avattu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.


Arto Uusihonko
Metsäasiantuntija MHY Karhu

Avaimet onnistuneeseen puukauppaan

Avaimet onnistuneeseen puukauppaan

On tullut aika tehdä puukauppaa. Soitto tutulle ostomiehelle ja nimet paperiin. Ostomies vakuuttelee hintojen olevan päivän kärkihinnat jopa ylikin, samalla kertoen kauppakirjan ehtojen olevan kaikilla samat. Sitten puhutaankin jo sujuvasti säästä ja Trumpin kampauksesta. Illan pimeinä tunteina mieleen tuleekin, onko ostajissa todella eroa ja mahtoiko se hinta kuitenkaan olla se päivän korkein? 

Puukauppa ja saatu kantorahatulo määrittää vuosikymmenten työn kannattavuuden ja siksi puukaupassa ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Aina puukauppaa tehdessä kannattaa pyytää tarjous kaikilta alueen puunostajilta ja vertailla tarjouksia kriittisesti. Onko arvioitu hakkuumäärä kaikilla sama, mitkä on sallitut tukkien pituudet ja entäs se läpimitta? Onko johonkin yhtiöön sitouduttu kun sinne on aina myyty ja saako jostain vielä niitä plussapisteitäkin? 

Monesti kuulee väheksyttävän tukin katkonnan vaikutusta puukaupan lopputulokseen. Tukin hinta kuitupuuhun nähden on noin kolminkertainen, eli ei ole ollenkaan yhdentekevää, kertyykö tukkia 60% vai 70% puukaupan kokonaismäärästä. Harvennuksilla katkonnan vaikutus korostuu entisestään, koska poistettavan puun potentiaalinen tukkiosuus on pienempi ja todennäköisesti laadultaan heikompi kuin avohakkuulla. Kärjistetysti voidaan olla tilanteessa, jossa jokin ostaja ei löydä tukkia ollenkaan ja toinen merkittäviä määriä. Tukin katkonnan onnistumisen pystyy todentamaan käymällä leimikolla hakkuun aikana ja tutkimalla tukkilistoja hakkuun jälkeen. Ostajissa on eroja myös tukkilistojen suhteen. Jotkut toimijat toimittavat sen pyytämättä ja toisilta sen saaminen on kiven alla.  

Tehtäessä puukauppaa Metsänhoitoyhdistyksen kautta valtakirjakaupalla kaikki edellä mainitut huolet saa ulkoistettua jonkun muun päänvaivaksi. Metsänhoitoyhdistys ja MTK seuraa raakapuun hintakehitystä viikoittain, joten hintatietous on ajantasaista. Tarjousvertailussa tukin katkonnan vaikutus pystytään ottamaan huomioon, kun käytössä on katkontatietoja. Katkontatiedot kerätään kaikista metsänhoitoyhdistyksen kautta kulkevista kaupoista ja niiden pohjalta voidaan arvioida kuinka paljon kukin ostaja on saanut vastaavanlaisesta leimikosta tukkia. Korjuuta käydään valvomassa maastossa ja mittausasiakirjoihin perehdytään hakkuun jälkeen. Puukaupan hoitamisesta koituva kustannus on aina pienempi, kuin saamatta jäävä tulovirta päädyttäessä leimikon rakenteelle epäsopivaan ostajaan. Kaiken lisäksi metsäasiantuntijan pöydän kautta kulkee niin monta puukauppaa vuodessa, että paperilla lukematonta hiljaista tieto kertyy vääjäämättä. 

Santtu Råberg

Metsäasiantuntija 

MHY Karhu

Hyvä metsänarvio on hintansa väärti

Eräänä talviaamuna poiketessani tutussa kahviossa, paikallinen parlamenttiväki tiedusteli matkani suuntaa ja tehtävää. Kerroin meneväni  lumesta huolimatta tekemään perustyötäni, metsänarviota, johon jouduin myös selvittämään työn keskimääräistä hintaa. ”Kyllä on kallista latua” oli kommentti.

Mikä siinä arviossa sitten oikein maksaa?

Metsän arviointi on vastuullista työtä, jossa työn lopputuloksella on vaikutusta moneen asiaan ja osapuoleen. Siitä määräytyy erilaisten veroseuraamusten suuruus esimerkiksi perintöverotuksessa, erilaisissa osituksissa ja jaoissa toteutuu oikeudenmukaisuus kaikille osallisille ja tilojen vaihtaessa omistajaa kaupan kautta hyvä arvio on myös ostajan ja myyjän etu.

Metsänarvioinnissa on kolme tärkeää työvaihetta, jotka kaikki kannattaa tehdä pieteetillä: valmisteleva sisätyö, maastotallentimen kanssa tehtävä maastotyö tiedonkeruineen  ja huolellinen arvion koostaminen sisätyönä.

Valmistelevassa vaiheessa hyödynnetään olemassa olevaa aineistoa, erilaista ilmakuvaus- laserkeilausaineistoa, mitä metsänhoitoyhdistyksellä on uuden ohjelmiston ansiosta käytössä monessa eri muodossa.

Maastossa kuluu suurin osa ajasta ja työ on yksinäistä ja keskittymistäkin vaativaa mittaus- ja tietojenkeruutyötä puustosta, maapohjasta ja myös tärkeistä suojeltavista elinympäristö- ja monimuotoisuuskohteista. Rumia sanojakin pääsee usein suusta, sillä Suomen luonto tarjoilee joka vuodenaikaan erilaisia yllätyksiä työn sujuvuuteen: maasto voi olla hyvin hidaskulkuista, ryteikköistä,  upottavaa, yllättävä laskuoja  vaatiikin monen kilometrin kiertolenkin, hirvikärpäset hyökkävät syyskaudella ja sitten tietenkin sääolosuhteet kovine pakkasineen, umpihankineen tai helteineen.

Konttorilla maastossa kerätystä aineistosta koostetaan arvio asiakkaan tarpeen vaatimassa laajuudessa.

Maastossa kootut tiedot ovat meillä tallessa ja aineistoa voi hyödyntää enemmänkin kuin vain arvion verran. Usein pienellä lisähinnalla tehdään esimerkiksi sukupolvenvaihdoksessa nuorelle polvelle metsäsuunnitelma avuksi metsänhoitoon.

Metsänarvio on aina maanomistajan omaisuutta, eikä sitä luovuteta muille. Samoin metsän arviointiin tarvitaan aina maanomistajan lupa, eli ilman lupaa ei voi mennä arviomielessä kenenkään metsiä kuusailemaan, vaikka palsta olisi ostomielessä kiinnostava.

Metsänarvioinnissa pätee täydellisesti se, että halvalla ei saa hyvää.

Tuula Urvikko

metsäasiantuntija

Mhy Karhu 

Pellon metsitys

Peltojen ja peltoheittojen, varsinkin viljelyn ulkopuolella olevien metsitys on nostanut päätään useiden vuosien jälkeen. Maatalouden rakennemuutos ohjaa metsittämään pieniä ja vajaatuottoisia peltoja.

Metsittämisen onnistuminen vaatii useita työlajeja aina ravinnetäydennyksistä heinikon torjuntaan ja uudisalan raivuuseen. Peltojen luontaisesti runsas pintakasvillisuus ja ravinnetalouden epätasapainot mutkistavat usein työtä.

Kuten normaalisti metsää uudistaessa, on vesitalouden järjestely ja istutusmättäiden aikaansaaminen tärkeää. Pellon piiriojien ja sarkaojien kunnostamisen ohella voidaan tarvittaessa väleihin kaivaa navero-ojia lisämättäiden saamiseksi. Taimen istuttaminen mättäälle on paras vaihtoehto, jolloin lämpöolot ovat taimelle hyvät. Taimi on näin ylempänä ympäröivää aluetta ja paljas kivennäismaa suojaa pidempään heinittymiseltä.

Alueelle sopivan puulajin valinnassa on huomioitava esimerkiksi hirvieläimet. Istutusta seuraavina vuosina on varauduttava heinäysurakkaan. Voimakas heinittyminen tukehduttaa taimet ja käsissä on entistä huonompi pelto.

Pellon metsittäminen voi kuulostaa hankalalta kaikkine työvaiheineen, mutta onhan sen jälkeen hieno katsella taimikon kasvua.

Kuvassa pelto, joka on metsitetty lehtikuuselle ja rauduskoivulle.

Matti Lahti

Oma hiilinielu

Minä ajelen isolla nelivetodieselillä surutta sen, mikä on tarpeen. Lentelen sekä huvikseni että tarpeen vuoksi niin paljon kuin aikaa ja rahaa on käytössä. Aiheutuvat hiilipäästöt kuittautuvat monin kerroin omiin metsiini puuston kasvun sitomina. Siinä sitoutuu myös muiden perheenjäsenten päästöt ja itse asiassa aika monen muunkin. Voisiko noin ajatella? Ja sanoa metsää omistamattomille, että keksikää omat tapanne päästä eroon aiheuttamastanne rasituksesta maapallolle.


Hiilitasetta kai seurataan lähinnä koko valtakunnan tasolla kokonaispäästö- ja sidontamäärillä sekä henkilökohtaistetaan keskiarvoluvuilla. Oikein vai väärin – vai ainoa tapa, johon pystytään? Ja enemmän tai vähemmän teoreettistakin seuranta taitaa olla. Hyvä kuitenkin, että pyritään selvittämään oma osuutemme maailman mitassa valtavassa kokonaisuudessa. Lopulta emme kuitenkaan voi saada aikaan muutosta kuin omassa toiminnassamme. Vaikuttaa pitää muidenkin tekemisiin, mutta eivät ne muissa maissa meidän päätöksiämme noudata.

En nyt taida lähteä syvemmin osallistumaan metsien käyttöä koskevaan keskusteluun, siis päästönäkökulmasta. Toteanpa vain, että aika tarkoitushakuiselta vaikuttaa metsien käytön rajoittajien tapa valita vaikutusten seurantaan lyhyt ajanjakso, joka sattuu sopimaan omaan ideologiaan. Kun puhumme koko maapallon tulevaisuudesta, on parin vuosikymmenen ajanjakso toivottavasti aika pieni, eli pallolla lienee tulevaisuutta vielä aika pitkään.

Koko sen ajan, joka yhteiskunnassa on käyty luonnonsuojelukeskustelua, näyttää sama ilmiö olleen vallalla. Puhun kyvyttömyydestä nähdä ajan roolia kehityksessä.

Luonnon kehityksessä mikään ei ole pysyvää, vain jatkuva muutos.

Sama tosin koskee muutakin elämää. Vähän näyttää olevan niitä, jotka ymmärtävät, että aika on keskeinen ulottuvuus kaikessa tapahtuvassa.

Joka tapauksessa vain aktiivinen metsien käyttö johtaa optimaaliseen hiilensidontaan. Hakkuiden ja hoidon vähentäminen johtaa tilanteeseen, jossa suurten metsäalueiden Venäjä ja Kanada ovat jo tällä hetkellä. Erilaiset tuhot ja metsien huono kasvu ovat tehneet metsistä päästölähteitä. Hiiltä siis vapautuu enemmän palamalla ja lahoamalla, kuin kasvu sitoo. Eikä tämä ole teoriaa. Meilläkin on mahdollista päätyä samaan, jos oikein hölmösti toimitaan seuraava vuosisata.

Palataanko kuitenkin omistamieni metsien hiilensidontaan. Sillä näyttää olevan aika tavalla arvoa jo nykyhetkellä, ja ilmeisesti arvo on vain kasvamaan päin. Tämä yksityisen omaisuuteni ominaisuus on nyt mukana laskennassa suomalaisten yhteisessä hiilitaseessa. Mitä suurempi kasvu eli sidonta on, sen parempi koko Suomen ja maailman kannalta. Vastuullisesti toimivana kansalaisena tämä tuntuu hyvältä. Saanko silti kysyä, mitä muut tekevät? Ja jos teen jotakin jonkun toisen puolesta, niin onko se talkootyötä?

Viime aikoina on keskusteluun nostettu ajatus maksaa metsänomistajalle hiilensidonnasta. Ajatus on varsin tuore, eikä vielä kovin konkreettisia tai valmiita malleja ole tainnut syntyä siitä, miten se toteutuisi. Kuka maksaa, ja mistä tulevalla rahalla? Itse en ole tottunut jakamaan rahaa, jota ei ole. Olisi siis synnytettävä jokin rahoitustapa, joka synnyttää pääomaa, jolla hiilensidonnasta voidaan palkita.

Ainakin sellainen ajatus on ollut julkisuudessa, että metsänomistajia kannustettaisiin kiertoajan pidentämiseen.

Maksettaisiin siis päätehakkuun myöhentämisestä. Päätehakkuupuustot kasvaisivat, todennäköisesti tukkiosuus myös kasvaisi ja mahdollistaisi entistä enemmän pitkäaikaisesti hiiltä sitovaa puunkäyttöä eli mekaanista puunjalostusta mm. rakennuksiin. Hyvä metsänhoito silti turvaisi kuiduttavan metsäteollisuuden puunsaannin jatkuvilla harvennuksilla ja kasvavilla päätehakkuun saannoilla.

Mutta riittääkö tämä? Edelleen kyseessä on jatkuva, kaikkien kaipaama hiilensidonta. Päästöjen tuottajat ostavat päästöoikeuksia – käyttävät siihen siis oikeaa rahaa. Akselin toinen pää olisi siis luonnollinen korvauksen saaja.

En varsinaisesti haluaisi nähdä tukien kasvattavan osuuttaan metsätalouden harjoittamisessa. Pidän enemmän aidosta, itsessään kannattavasta metsätaloudesta, jossa omistajalla on suuri vapaus päättää toimistaan. Kannustava tuki, ilman velvoitteita, ei tätä toki romuttaisi.

Metsätalous ja -teollisuus, paitsi isolla osuudella elättävät suomalaisia, eli mahdollistavat nykyistä elämäntapaamme ja elintasoa, ovat muutenkin suuressa roolissa. Ne ovat keskeinen osa hyvää elinympäristöä. Ihminen voi hyvin metsän ympäröimänä, vaikka retkeillessään. Ilmastonmuutoksen vastaisissa pyrkimyksissä sillä on keskeinen merkitys, ainakin meillä Suomessa. Yhdistettynä päästövähennyksiin metsä on taas pelastamassa meitä. Ollaanpa ylpeästi metsänomistajia!


Jukka Pusa
Toimitusjohtaja LKV, Länsi-Suomen Metsätilat Oy